Laura Rantanen Inhimillistä politiikkaa

Olemme jo paratiisissa

  • Pääsiäinen lasten kanssa.
    Pääsiäinen lasten kanssa.

"Rakkaus on maailman paras lahja", sanoi 5-vuotias aamulla herättyään. Siinä oli kaikki.

Lapset, kiteyttämisen mestareita, jotka osaavat sanoa täydellisen ytimekkäästi. Itse olen menettänyt otteeni tarkasti sanomisesta. Hapuilen monin sanoin kohti olennaisinta. Ajatukset pyöriskelevät sen jonkin liepeillä, eivät ihan osu. 

Ajattelin pitkään, että hengelliset asiat ja uskonnollisuus ovat jokaisen henkilökohtaisia asioita, joita ei ole niin välttämätöntä kylillä huudella. Kukin tyylillään, kunhan se tyyli ei aiheuta pahaa kenellekään. Taidan olla kääntämässä takkini.

"Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman", kirjoitti luterilainen teologi Dietrich Bonhoeffer keskitysleirissä muutamaa kuukautta ennen kuin natsit murhasivat hänet hirttämällä vuonna 1945.

Hän kirjoitti virren "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan" tuomaan toivoa tilanteessa, jossa usko inhimillisyyden ja demokratian voimaan oli monin paikoin kuollut. Bonhoeffer toimi Saksassa maanalaisessa vastarintaliikkeessä, jonka kaikki jäsenet murhattiin.

Vastustaja oli voimakas ja jokainen yksityinen ihminen joutui valitsemaan puolensa. Vastarintaliikkeen jäsenet valitsivat toiminnan hyvän puolesta, oman henkensä uhalla. He näkivät mitä tapahtuu, kun "pahan voima kasvaa ympärillä."

Olen uskonut ja uskon yhä hyvinvointiyhteiskuntaan, siihen, että maksamme veroja ja niillä verorahoilla sitten maksetaan sairaanhoitajien ja poliisien palkat, kouluruuat ja hammaslääkärin tarkastukset. Äitiyspakkaukset ja neuvolakäynnit. Uskon inhimillisyyteen ja demokratiaan.

Varauduin henkisesti siihen, että tästä hallituskaudesta tulee Suomessa poliittisesti todella synkkä. Siksi lähdin itsekin ehdolle eduskuntavaaleissa ja tein töitä kansalaisjärjestöissä. Mietin, että jos en tee sitä mitä voin, minun on vaikea myöhemmin elää itseni kanssa sovinnossa. Hallituskaudesta on muodostunut kaoottisempi kuin olin osannut edes pelätä.

Päätöksiä tehdään, perutaan, ollaan menossa johonkin suuntaan, ei sitten mennäkään, hallituspolitiikkaa ei ole kovin helppoa ottaa enää tosissaan. Ja entä sitten päätökset, joilla kuritetaan luontoa ja kaikkein heikommassa asemassa olevia. Niillä vedetään hitaasti, mutta varmasti mattoa meidän kaikkien jalkojen alta. Myös heidän, jotka ovat tällä hetkellä etuoikeutetussa asemassa. 

Kaiken tämän keskelle kirkkopyhistä itselleni rakkain, pääsiäinen, tuli kuin pelastava keidas. Pääsiäisen sanoma on tuntunut lohdulliselta balsamilta haavoihin. Vapaus, rakkaus ja valon voitto. Jos vain tahdomme, olemme jo tänään paratiisissa.

Olen saanut viettää oman pääsiäiseni paratiisissa, 5-10-vuotiaiden viisaassa seurassa, joissa ajattelu on selkeää ja kirkasta. Totuutta ei ole peitetty rooleilla, hengen velttoudella ja pessimismillä. Valo on voitolla joka hetkessä, ja se todella loistaa. 

On ollut arvokasta seurata, miten joukko lapsia sopii leikkiensä pelisäännöistä oikeudenmukaisesti ja toisiaan huomioiden. Säännöt elävät matkan varrella ja niistä ollaan valmiita neuvottelemaan hetkessä, tarpeen mukaan. Tärkeintä on, että homma toimii, ja kaikilla on hyvä olla.

Minussa elää vahvana lapsen ihmetys siitä, miksi aikuiset ihmiset haluavat tehdä yksinkertaisista, kaikkein helpoimmista asioista niin monimutkaisia? Miksei voi sanoa asioita niin kuin ne ovat? Miksi rakentaa keinotekoisia esteitä itselleen, miksi olla hyvän este?

Yksi pääsiäiseni lukemistoista on "Enpä usko", kokoelma ruotsalaisen kirjailija Lena Anderssonin Dagens Nyheterissä julkaistuja kolumneja. Samaistun Anderssonin tapaan nähdä maailma. Hänen ihmettelyynsä.

"Minulle kirjoittaminen on selvitystyötä. Minun täytyy selvittää, miksi niin monet asiat ovat niin kummallisia. Miksi ilmiselviä asioita on niin vaikea nähdä. Miksi hämäryys on niin houkuttelevaa, vaikka kirkas ajattelu ja selkeä kieli ovat kauneimpia asioita ihmisen elämässä", Andersson kirjoittaa.

Pääsiäinen. Mahdollisuus aloittaa uudestaan.

Suuresti arvostamani Rkp:n puheenjohtaja Carl Haglund ilmoitti jättävänsä puolueen puheenjohtajuuden, koska hän on menettänyt uskonsa järkevän politiikan tekemiseen. "Arvostus poliittisia päättäjiä kohtaan on heikentynyt. Ja ikävä kyllä, ihan aiheesta", Haglund sanoo. "Viimeisen vuoden aikana hallituksessa minulta katosi usko järkevän politiikan tekemiseen. Se oli ihan järkyttävä vuosi, karmeaa soutamista ja huopaamista. Ja mikä pahinta on, sama jatkuu."

"Ei kyetä laittamaan isänmaan etua puolueen edun edelle. Mutta kyllä kyse on myös johtajuudesta", Haglund sanoo. Hänen haaveensa ei ole enää olla ministeri, vaan viettää aikaa perheensä kanssa. Isänmaa ottaa iskua siitä, että yksi toisensa perään ne ihmiset, joilla olisi kykyä järkevän politiikan tekemiseen jättävät politiikan. Ymmärrän heidän ratkaisunsa täydellisen hyvin.

Yhä useampi suomalainen on vailla poliittista kotia. Samaan aikaan kirkon rooli arvojohtajana on korostunut. Hallituspolitiikka näyttäytyy linjattomana sekoiluna samaan aikaan, kun kirkko tekee päivittäin johdonmukaista työtä pitäen huolta heistä, jotka nähdessään moni mieluiten kääntäisi katseensa.

Kauneinta ja arvokkainta on rohkeus puolustaa kaikkein tärkeimpiä arvoja, yhteyttä, rakkautta ja kaikkien luovuttamatonta ihmisarvoa. Hyvän puolesta taisteleminen silloin, kun pahuus valtaa yhä enemmän alaa. Bonhoeffer on esikuvallinen ihminen. Hänen esimerkkinsä muistuttaa myös tänään meitä siitä, että meistä jokainen voi valita mille puolelle asettuu. Myös vaikeneminen on aktiivinen valinta.

"Rakkaus on maailman paras lahja."

Miltä rakkauteni näyttää tänään?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Tässä lienee kiintoisan blogin ydin, joskin arvoista, hyvästä ja pahasta puhuttaessa, ne voivat merkitä eri ihmisille hieman erilaisia johtopäätöksiä:
"Kauneinta ja arvokkainta on rohkeus puolustaa kaikkein tärkeimpiä arvoja, yhteyttä, rakkautta ja kaikkien luovuttamatonta ihmisarvoa. Hyvän puolesta taisteleminen silloin, kun pahuus valtaa yhä enemmän alaa. "
---
Hieman liioitellen voisi sanoa, että evl.kirkon johto näyttää siirtyneen politikoinnin puolelle ilman poliittista mandaattia ja poliitikkojen näyttää olevan vaikeata kohdata rationaalisia tosiasioita, vaikka sitä heiltä edellytetään. Vaikka unelmasta tulee painajainen, eikä sitä oikein haluta ymmärtää. Joku on sanonut "politiikan olevan rikki", kun taas toisaalla on sanottu kirkon hajoavan sen omien johtajien ristiriitaiseen (pun unintended) politikointiin. Jos puu tunnetaan hedelmistään, tämä kriisi on hälyyttävää.

Carl Haglund lienee oikeassa, kunhan konteksti on selvä.
Jos "usko järkevän politiikan tekoon meni" six-pack -hallituksen ministerinä jo v. 2014-15, mikä sai poliitikon siitä huolimatta käyttämään vielä seuravaankin (EK 2015) vaalikampanjaan 130 000€? Se vastaa n. 240:n somalialaisen BTK/ capita/ vuosi (540€). Somalian otin esimerkiksi, koska Haglund esiintyy mm. Ville Niinistön tavoin avoimien rajojen ja "Suomi kuuluu kaikille" -politiikan ajajana. Sen politiikan arvoja ja demografisia, ekologisia, kulttuurisia ja taloudellisia vaikutuksia on myös hyvin perustein kyseenalaistettu. Miksi?

Hyvä (Haglund) puheenvuoro kääntyy osittain itseään vastaan, jos sen uskottavuus huojuu. On todellakin vaikeata ymmärtää yleisesti ns. arvoihin liitettyä politiikkaa, jos politiikka tempoilee konjunktuurien ja kaksoisstandardien hetteikössä, vaikka se yrittää vedota ko. arvoihin.

Asiat riitelevät. Näemme aisteillamme saman maailman, mutta johtopäätöksemme näkemästämme eivä ole samat.
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xaf1/...
---
Kukaan ei puolustanut sitä ihmistä, joka sai potkut, kun ei omantuntonsa vuoksi halunnut osallistua työnantajansa tekemään rikokseen. Se oli kaunis, arvokas ja rohkea ratkaisu, mutta hän sai yksin kärsiä siitä, vaikka lähipiirissä oli asiasta tietoinen kansanedustaja.

Toimituksen poiminnat